E10 bensiini, mikä se on?
Runsaat 70 prosenttia bensiinikäyttöisistä henkilöautoista voi käyttää E10-bensiiniä, jossa nimensä mukaisesti on enintään kymmenen tilavuusprosenttia etanolia, kun sitä E95:ssa on enintään viisi prosenttia. Jokaisen autoilijan kannattaa nyt hyvissä ajoin ennen vuoden vaihdetta tarkistaa oman autonsa E10-sopivuus. Tämä onnistuu sivun oikeasta reunasta mallikohtaisella haulla.
Kaikista maamme autokannassa olevista automalleista ei ole tietoa E10-bensiinin soveltuvuudesta, esimerkkinä vanhat jo tuotannosta poistuneet mallit. Näiden mallien kohdalla on ohjeena, että E10-bensiiniä ei tule käyttää. Sama ohje koskee luonnollisesti myös niitä autoja, joiden kohdalla E10:n soveltumattomuus on mainittu.
Jos E10-soveltuvuusluettelosta ei löydy kuluttajalla olevaa yksilöä, on käännyttävä automerkkiä edustavan vähittäismyyjäliikkeen tai maahantuojan puoleen.
Nykyisenkaltaista, enintään viisi tilavuusprosenttia etanolia sisältävää 98-oktaanista bensiiniä tulee olemaan saatavilla niitä bensiinimoottoreita varten, joissa E10-bensiiniä ei voi käyttää.
On huomattava, että bensiinin soveltuvuus autoon määräytyy sekä oktaaniluvun että etanolipitoisuuden mukaan. Auton oktaanivaatimuksen on täytyttävä eikä etanolipitoisuus saa ylittää soveltuvuusrajaa.
Lue myös:
Tiedot on koonnut Motiva, Autoalan Tiedotuskeskus ja Öljy- ja Kaasualan keskusliitto
Uusimmat kommentit
Uusimmat viestit keskustelussa- E85 – puhtaana vai sekoitettuna? syyskuu 25, 2012
- Rötösherrat paikannettu huhtikuu 14, 2011
- IS: E10-bensan käyttö on aiheuttanut Suomessa ainakin yhden eron. huhtikuu 2, 2011
- 431 km/h viherväen unelmien junalla Kiinassa ! maaliskuu 28, 2011
- EU:n paras nettomaksaja Suomi maaliskuu 11, 2011
Ryhmämme facebookissa:
Haun tarjoaa vannehaku