Suomeen vuodenvaihteessa tulevasta bensiinistä on ollut paljon keskustelua. Kyseisen bensiinin vaarallisuudesta on kuitenkin saattanut tulla ilmi uusia seikkoja. Ranskassa tehdyissä soveltuvuuskokeissa tapahtunut välikohtaus tuo ilmi uuden, jopa melko vaarallisen puolen uudesta bensiinilaadusta.
E10-bensiinin soveltuvuuskokeissa Ranskassa on tapahtunut mielenkiintoinen onnettomuus. Onnettomuudessa ei kukaan onneksi loukkaantunut, eikä ulkopuolisiakaan ollut paikalla.
“Huomasin kun konepellin alta rupesi tupruttamaan tummaa savua ja hetken päästä kuulin pamauksen, jolloin moottori sammui.“, kuskina toiminut soveltuvuusasiantuntija Remy Rouquette kertoo.
Asiantuntijan mukaan todennäköisimmin auton polttoaineletkut ovat rakenteeltaan liian hauraita kestääkseen E10-bensiiniä, jonka sisältämä etanoli syövyttää ja haurastaa materiaalia, johon se on kontaktissa.
“Kun polttoaineletku on tarpeeksi hauras, siihen tulee vuoto, jolloin bensiiniä leviää ympäri konehuonetta ja tässä tapauksessa moottorin kuumuus sytytti bensiinin ja palo levisi polttoainejärjestelmään josta seurasi räjähdys.”
Luonnehdimme asiaa erittäin harvinaiseksi eikä tällaista ole koskaan ennen sattunut. Tapahtuman myötä herääkin kysymys siitä, kuinka yleisiksi tämänkaltaiset räjähdykset tulevat, jos uutta bensiinilaatua käytetään sille soveltumattomissa autoissa ja moottoreissa.
Lisää keskustelua foorumillamme: http://www.e10bensiini.com/keskustelu/post16.html
Muissa medioissa:
Kommentoi artikkelia
Jätä kommentti Cancel reply
Uusimmat kommentit
- rhiqzdsxxswu: Saksalainen Artega SE haastaa Teslan – 0-100 km/h 4,3 sekuntia
- jfjfjplyculo: Saksalainen Artega SE haastaa Teslan – 0-100 km/h 4,3 sekuntia
- itgtycdkxcnb: Saksalainen Artega SE haastaa Teslan – 0-100 km/h 4,3 sekuntia
- xgiqrtyrtjid: Saksalainen Artega SE haastaa Teslan – 0-100 km/h 4,3 sekuntia
- niii: HUOM!: E10 Bensiini ja 2-tahti
Uusimmat viestit keskustelussa- E85 – puhtaana vai sekoitettuna? syyskuu 25, 2012
- Rötösherrat paikannettu huhtikuu 14, 2011
- IS: E10-bensan käyttö on aiheuttanut Suomessa ainakin yhden eron. huhtikuu 2, 2011
- 431 km/h viherväen unelmien junalla Kiinassa ! maaliskuu 28, 2011
- EU:n paras nettomaksaja Suomi maaliskuu 11, 2011
Ryhmämme facebookissa:
Haun tarjoaa vannehaku

Veikkaisinpa että ei näitä onnettomuuksia nyt kovin paljon tulla näkemään..
En olisi sinuna niin varma. Ainakaan puoleen suomen autokannasta tämä kyseinen bensalaatu ei sovi!
Lueppa tuolta: http://www.businessweek.com/lifestyle/content/dec2010/bw20101221_927461.htm
Voi itku, Teuvo ajoi auton lunariin ja pensahepo täytyy ostaa.
Juuri tälläista hommaa nämä päättäjät saavat aikaan. Koko eduskunta vaihtoon!
Väittäisin että suomalaisilla poliitikoilta on tullut tehtyä liian hätäinen päätös.
Jos Neste Oilin mukaan n. 30% prosenttia autoista sietää tätä uutta bensiinilaatua, miten on sitten näiden rähähdysten laita. Eihän koko suomella ole varaa ostaa yhtäkkiä uusia autoja!!
Lyijyttömyyden piti vajaa 20 vuotta sitten myös räjäyttää moottorit (moottorit ei voi kestää ilman lyijyä oli perusperustelu). Silloinkin oli varmaa tietoa joka toisella tästä.
Kysehän on siis siitä, että autot, joihin e10 on todettu sopivaksi räjähtelyä ei tapahdu. Mutta jos käyttää kyseistä bensalaatua autossa, johon sen sopivuutta ei ole todettu, on riski auton räjähtämisen. Mielestäni siis tätä ei voi verrata tuohon lyijykuvioon.
Onneksi kuitenkin ainakin toistaiseksi jää 98, joka on jokseenkin aitoa tavaraa.
Intuitiokin sen sanoo, että ei siitä hyvää seuraa kun tuollaisia litkuja bensiinille suunniteltuun polttomoottoriin syöttää.
No mutta kyllähän se lyijytön monessa vanhassa autossa ajanmittaa hajottaakin koneen kun venttiilin seetit ei kestä ilman lyijyä…. tai sen korvaavaa lisäainetta.
Mistään räjähtämisistä en sano tietenkään mitään.
Mistä tämä uutinen on peräisin? BBC:ltä en uutista löytänyt, eikä Google löydä muita kuin suomenkielisiä kopioita tästä uutisesta
> Mistä tämä uutinen on peräisin?
Vilkaise Suomi24:n polttoainepalstan keskusteluun. Siellä tämän koko uutisen ja valokuvan autenttisuudesta on epäilyjä ja keskustelua.
>> Mistä tämä uutinen on peräisin?
>Vilkaise Suomi24:n polttoainepalstan keskusteluun. Siellä tämän koko uutisen ja valokuvan autenttisuudesta on epäilyjä ja keskustelua.
Luulen, että jos tämän sivuston ylläpito aikoo vastata kysymykseeni, se tekee sen täällä eikä Suomi24:ssä
Itse pidän juttua lähes varmasti väärennettynä, mutta varaan kirjoittajalle tilaisuuden puolustautua.
Klikatkaas kuva auki! Rekisterikilpi? Konepellin maali ei kärventynyt. Tulta ei tule moottoritilasta tai eikä lattialle valuneesta polttoaineesta…..
Opettele kollo lukemaan. Kuvan allahan lukee että kuva ei liity artikkeliin.
Mistä tiedämme, että auto ei olisi räjähtänyt muutenkin, jos kerran bensaletkut olivat noin huonossa kunnossa? Eivät ne nyt yhdestä taknillisesta E10 mene yhtään miksikään.
Miksi Brasiliassa eivät kaikki autot ole jo räjähtäneet, koska ajelevat pelkällä etanolilla?
Huijausta sanon minä. Sivuston idea on myydä mainostilaa, sit keksitään omia uutisia että saadaan enemmän kävijöitä.
Lukekaapa huolella Ed Wallacen kolumnit aiheesta, Jenkeissä sattunut yhtäsun toista kun on alettu käyttämään E15 polttoainetta. Lasikuitutankeista( veneissä) liukenee hartsi polttoaineen sekaan ja rikkoo moottorin, common rail automoottoreissa tulee neulas syöpymiä metalliosiin ja polttoaine suihkuaa kuumaan moottoritilaan. Kts. kommentit Lexuksesta ja Toyotasta, jotka on jo “muunnettu” ko.polttoaineille toimiviksi ja silti hajoilevat. Etanolipitoisuus kun sattuu olemaan mitä sattuu.
Voisiko joku selittää, mistä nämä vuosirajat eräissä automerkeissä johtuvat? Onko niissä vain “uudemmat” polttoaineletkut, eli vanhemmiten niihinkään ei enää käy e.10, vai onko kyse jostain muusta?
Ihan turhaa pelottelua. Missään 70-luvun jälkeem valmistetussa autossa ei bensaletkut kulje korin sisällä, vaan alla. Autot räjähtelee vain terrorismissa ja amerikkalaisissa elokuvissa. Ja silloin kun ne tarkoituksellisesti poltetaan tai räjäytetään.
70-luvun jälkeen on valmistettu useampiakin autoja joissa bensiiniletkut kulkevat korin sisällä. Hyvänä esimerkkinä useimmat Subarut, joissa korin sisällä kulkevalla bensiinilinjalla on pyritty estämään bensiiniletkun vauriot ajettaessa oikeasti vaikeassa maastossa. Kuitenkin kyseisissä malleissa sisällä kulkeva linja on tehty metallista, eikä heikosta kumiletkusta kuten useimmissa autoissa joissa on korin ulkopuolella kulkeva bensiinilinja.
Ei ole turhaa peloittelua autopalot, mutta räjähdykset on oma lukunsa. Kaksi autopaloa kokeneena tiedän miten nopeaa bensapalo on ja vastaa kyllä räjähdystä, mutta ilman sen suurempaa dramatiikkaa olosuhteista riippuen. Itselläni on pieni pelko siitä, kun suomalainen perus kansalainen jolla ei ole varaa uuteen autoon ei kyllä osta kallliimpaa 98:a autoonsa vaan antaa mennä sillä halvimmallla vaihtoehdolla olematta kiinnostunut seurauksista. Sitten kun polttoaine järjestelmä antaa periksi moottoritilassa ja kuitenkin 80-luvun loppupuloleta alkaen lähes kaikki autot on polttoaine ruiskutuksella varustettuja ja näinollen korkeapaine pumpuilla varustettuja jotka vieläpä usein ovat polttoainesäiliöiden sisällä, niin pettävää linjaa riittäää. Ajatelkaapa tilanetta marketin yms. parkkihallissa kesällä kun ulkoilman läpötilakin on +20 paremmalla puolella ja virtä päälle käännettäessä pumppu työntää moottoritilaan täydellä paineella polttoainetta ja kun onneton autoilija käynnistää auton on katastrofi konehuoneessa valmis. Tuollaisessa tapauksessa palo alkaa todellakin räjähdysmäisesti ja mitä ilmeisemmin tuo onneton kansalainen ei osaa edes virtaa ottaa päältä, kun tulta tulee joka välistä, ja tulta ruokkivaa bensaa senkuin tulee koko ajan lisää ja palo saa hetkessä valtavat mittasuhteet muodostaen tappavan vaarallisia savukaasuja suljettuun tilaan.
Tämä siis vain kuvitelma, mutta kun näinä aikoina on jonkin asteista muotia tehdä riskianalyysejä, niin tämä kuuluu ehdottomasti siihen kategoriaan, ja ajetellaan sitä pahinta sekä sen estämistä.
Mitä tarkoittaa kun sanotaan että oktaaniluku 95 E on vaatimuksena mutta jos vaatimus on suurempi oktaani niin E10 ei käy. Minulla on 2000 vm Seat Ibiza joka vaatii 95 E bensiiniä ja kun luin että Ibizat vanhemmat kuin 2002 vm eivät voi käyttää E10;ä vaikka vaatimus on 95E eikä suurempi ja kun ei ole kuin 2 bensiini laatua tarjolla tämä on kysymys
hei Timo,
jos 95 E10 bensiini ei käy autoosi, on aina vaihtoehtona käyttää 98 E5 bensiiniä. Aina voi käyttää korkeampioktaanista bensiiniä, kuin mitä moottoriin suositellaan tankattavaksi, mutta toisinpäin ei onnistu. Eli autot, joilla vaatimuksena on 98-oktaanisen bensan käyttö, eivät voi käyttää matalampioktaanista 95 -bensiiniä.
Helena
Helena wrote:
> Aina voi käyttää korkeampioktaanista bensiiniä, kuin mitä moottoriin
> suositellaan tankattavaksi
Eikä voi Helena hyvä, kun eivät kaikki autot kestä korkeampioktaanisen käyttöä.
Vaikka Lada/Togliattin valmistama Lada Niva vm. 2008, käsikirja sanoo että 98 bensan käyttö vaurioittaa koneen venttiilejä.
Herätys pahvit, eihän koko kuva edes liity koko artikkeliin. Turhaan vaahtoatte!
Kaikissa ruiskuautoissa, jossa on nakutuksentunnistimen anturi voidaan käyttää 95E bensiiniä ilman etanolia. Vaikka 98E olisi suositus.
Koska auto säätää sytytystä, ettei 95E riko konetta. Sen tekee auton ECU nakutuksen perusteella.
Jotkut huomaavat 95E bensiinillä auton olevan vähän laiskempi.
Kyllä Nesteeltä ja muilta voi tilata ihan minkälaista bensiiniä kuin tarvitset. Myös ilman etanolia. Pienin määrä, mitä toimittavat ovat 1500-2000L.
Vaatinee samanlaiset välineet ja luvat kuin polttoaineasemat, jos pidät itsellä polttoainetta.
Esim. Diesel-moottori on alunperin kehitetty palmuöljylle, eli voidaan ajaa myös periaatteessa muillakin polttoaineilla.
1900-luvun alussa oli käytössä paljonkin etanolibensiinejä, mutta öljy-yhtiöthän kaatoivat tämän hyvän idean.
Lyijy valtasi vuosikymmeniksi polttoaineen.
Eli kaikki bensiiniautot kulkisivat etanolillabensalla, jos tuon olisi annettu jatkaa kulkua.
Mun auto on kulkenut jalkahiellä jo vuosia, se vasta räjähdysaltista on
Ensiksi digi,digi,digi ja nyt sitten E10,jos omat autot hajoaa haastan hallituksen Halosta myoten oikeuteen
Mikä siinä on ettei voida ottaa uutta ja järkevää vastaan?
noh, ainakin mun 1999 Cadillac STS :ään pitäisi sopia, koskahan syttyy palaamaan?
Mikähän tässä nyt sitten oli väärin tankattua.
Oliko kenties toinenkin tapa tankata autoa?
Suosittelen käyttämään pelkästään 98E lasku tulee olemaan myöhemmin iso!! jos käyttää E10 bensaa!!
Miten musta on ruvennut pikkuhiljaa tuntumaan siltä, että saatan pärjätä kohta kokonaan ilman autoa… Onko muita? >:-/
Muutamakin kaveri myynyt koslan pois, sijoittanut ylimääräiset rahat osakkeisiin (http://sijoitusrahastot.org) ja sen jälkeen alkaneet kulkea yleisillä kulkuneuvoilla.